Jukka Sell
Tärkeä vuoteni 2013. Raskas, mutta opettavainen vuosi. Kenties elämäni tärkein vuosi? Tämä on erään alkoholistin tarina – minun tarinani.
Takana on kolmen vuoden juomaputki. Käyn kyllä pääosin töissä, mutta juon kuitenkin joka päivä juuri sen verran, että yleensä pääsen töihin seuraavana aamuna. Helmikuussa on kaksipäiväinen koulutus, jossa ollaan yötä. Menee viihteen puolelle, ja toisen koulutuspäivän aamuna pitää korjata oloa omasta pullosta. Korjaus epäonnistuu ja heittää krapulan puolelle, kun pitäisi mennä lounaalle. Kädet tärisevät, en kehtaa mennä syömään vaan väitän, että vatsani on kipeä.
Pääsen koulutuksesta ja suuntaan suoraan kippolaan korjaamaan oloani. Korjaus jatkuu koko viikonlopun. Sunnuntaina totean, että nyt en pääse maanantaina töihin. Enkä sitten pääsekään töihin 2,5 viikkoon!
Jokapäiväinen juominen muuttuu kokoaikaiseksi juomiseksi. Viikon juomisen jälkeen totean, että eihän minulla ole nälkäkään ja lopetan syömien. Juominen sen sijaan jatkuu. En kuitenkaan jaksa kuin puolitoista viikkoa lisää, ja sitten alkaa kalja lentää vaahtona ulos suuta enkä saa sitä enää pysymään sisälläni.
1. Katko
Otan yhteyttä työterveyteeni ja minulle tehdään ensimmäinen hoitoonohjaus. Hoitoonohjaussopimuksen allekirjoitan 49-vuotissyntymäpäivänäni.
Menen viikon katkolla ja sitten palaan töihin. Juominen jää tässä vaiheessa, ja elämässäni alkaa maaninen vaihe. Kuvittelen, että voitin alkoholin ja että olen voittamaton. Minusta tulee ylimielinen. Ylimielisyys ilmenee mm. siten, että kun kaverini pyytää hakemaan heille töihin, en ole ensin kiinnostunut. Sitten päätän heittää roolit nurinniskoin, haen heille töihin ja pääsen työhaastatteluun. Kysyn haastattelijoilta: ”No, kertokaa te nyt sitten minulle, miksi minun pitäisi tulla teille töihin?”.
Jossain vaiheessa ymmärrän, että hoitoonohjaussopimus on täytetty, kun täytän 50 vuotta. Ottaisiko silloin hiukan kuplivaa?
Mutta ei minun tarvitse odottaa 50-vuotispäivääni. Vaimo on ikävä, kuten niin monen juopon vaimot ovat, ja siihenhän on pakko alkaa juomaan jo syyskuussa. Huomaan päätyväni alta viikossa yhtä pohjalle ja jopa pohjemmalle kuin olin maaliskuussa.
2. Katko
Tulee toinen hoitoonohjaus. Taas katkolle, ja myös pakollinen kuukauden kuntoutus päälle. Kun olen ollut kuntoutuksessa kaksi viikkoa, jään sinne yksin muiden potilaiden kotiutuessa. Alan miettiä, kuinka saisi pullon kuskattua seurakseni, kun on niin yksinäistä.
Päässäni kehittyy kolmen kohdan ohjelma. En lopetakkaan ryyppäämistä vaan: 1. menetän työpaikkani, 2. menetän perheeni ja 3. muutan yksiöön kerrostaloon, joka on baarin lähellä. Nimeän tämän ohjelman myöhemmin kolmen kompastuksen ohjelmaksi.
Kuntoutus päättyy, ja olen menossa suoraan tärkeään työkokoukseen. Vaimo soittaa ja itkee, minun pitää mennä nyt heti kotiin. OK, menen kotiin, mutta Alkon kautta. Juominen alkaa uudestaan saman tien.
Töissä ja siviilissä on yhtä sekoilua. Välillä poissa töistä ja katoamisia. Ryyppäämistä ja sen petaamista. Ahdistuta ja pelkoa! Toimitusjohtaja Urpo kysyy: ”Eikö tätä ryyppäämistä saa millään loppumaan?” Hätäpäissäni vastaan ”Antabus”. Siitä saman tien Urpo soittaa työterveyslääkärille ja vie minut vastaanotolle ja sieltä apteekkiin ja vahtii vielä ensimmäisen poretabletin ottamisen. Kotona sitten vaimo vahtii poreiden nauttimisen.
”Kuvittelen, että voitin alkoholin ja että olen voittamaton.
Minusta tulee ylimielinen.”
Ahdistaa edelleen ja enenevässä määrin. Sitten ymmärrän vaihtaa Antabuksen vitamiiniporeeseen. Muutaman päivän jälkeen päätän kokeilla taas juomista varovasti. Hiukan pumppu jyskyttää normaalia enemmän ja varmaan naamaakin punottaa, mutta sitten alkaa kalja virrata normaalisti.
Laitan vaimolle tekstiviestin: ”Maailma kaatuu päälle, en tule tänään kotiin”. Alkaa puhelinhiljaisuus. Menen viikoksi Ikaalisten kylpylään enkä vastaa puhelimeeni. Kyllähän se soi: soittaa vaimo ja lapset, isä ja äiti sekä kaverit. Minä vain en vastaa. Ryyppään viikon ja sitten antaudun. Vaimo ja tytär tulevat hakemaan minut kotiin.
Seuraavana maanantaina menen vastaanottamaan työsuhteen purkuilmoituksen. Kolmen kompastuksen ohjelma on pantu täytäntöön.
3. Katko
Nyt olen vapaa ryyppäämään, kun työ ei haittaa. En kuitenkaan jaksa juoda kolmea päivää pidempään. Menen katkolle kolmatta kertaa toipumaan. Kun pääsen katkolta, kävelen suoraan Kalevan Prisman Alkoon ja siitä sitten metsään ryyppäämään.
Elämässä ei kuitenkaan enää ole mitään elämisen arvoista. En jaksa enää ryypätäkään. Vaihtoehdoiksi jäävät lähteminen oikeaan hoitoon tai hiekkahoitoon oman käden kautta. Onneksi soitan Minnesota-Hoitoon Lapualle. Vaimo on katsonut minulle numeron valmiiksi.
22.11.2013 päädyn Lapualle. Keskeytän kolmen kompastuksen ohjelmani ja vaihdan sen 12. askeleen toipumisohjelmaan. ALKAA UUSI ELÄMÄ!!!
Mitä opin tärkeästä vuodestani 2013?
Nämä opit pitävät minut tänä päivänä raittiina:
- En voi koskaan voittaa alkoholia ja alkoholismiani, olen sen suhteen ikuinen kakkonen.
- Jos alan juoda, päädyn samantien takaisin pohjalle.
- Jos annan itselleni luvan juoda joskus tulevaisuudessa, tuo lupa realisoituu huomattavasti aikaisemmin.
Mitä tapahtui ennen vuotta 2013?
Päihteiden käyttöni koen alkaneen jo 10-vuotiaana. Olen umpilisäkkeen poistoleikkauksessa ja vatsakivut ennen leikkausta ovat todella kovat. Ennen leikkausta saan esilääkityksen, jolloin kaikki maailman kivut häviävät ja tulee taivaallinen olo! Seuraavana aamuna herätessäni nukutuksesta kivut ovat palanneet.
Pyydän hoitajalta lääkettä kipuihini ja saan jotain pillereitä. Kivut eivät kuitenkaan häviä, joten pyydän uudestaan: ”Saisiko sitä samaa kuin eilenkin?”
Saman taivaallisen olon koen seuraavan kerran
15-vuotiaana, kun juon ensimmäistä kertaa kaljaa. Ajattelen, että tämä on juuri sitä mitä minun elämästäni on puuttunut. Alkoholi muuttaa myös persoonaani sosiaalisempaan suuntaan. Mikäs sen parempaa ujolle teinipojalle. Vannon, että tästä aineesta en koskaan luovu!
Hyvin pian alkoholin nauttiminen on jokaisen viikonlopun tavoite. Minulla on kuitenkin haasteita pysyä kohtuudessa. Vaikka olisi kuinka hyvä olo tahansa, niin aina pitäisi olla vielä parempi. Niinpä juominen menee monta kertaa överiksi ja oksennan. Sanon kuitenkin itselleni, että eihän tässä ole kyse muusta kuin juomisen hallinnan oppimisesta – mutta niin vain useasti menee kuitenkin oksennuksen puolelle.
Juominen jatkuu vastaavanlaisena siihen asti, kunnes tapaan tulevan vaimoni. Kun muutamme yhteen ja perustamme perheen, muuttuu juominen ”normaalimmaksi” ja ylilyöntejä tulee selvästi vähemmän.
Pienet lapset myös pitävät juomisen liki kohtuudessa.
Mutta kun lapset alkavat aikuistua, alkaa pahempi juominen herätä jälleen henkiin. Sattuu tapaturmia ja lyhyitä katoamisia. Vaimo toteaa, että asialle pitää tehdä jotain. Käyn ensimmäistä kertaa työterveyden ohjaamana päihdetyöntekijän luona, jossa minulle annetaan kolme vaihtoehtoa: kohtuukäyttö, lopettaminen tai pakko lopettaminen eli Antabus-lääkitys. Näistä vaihtoehdoista valitsen tietysti kohtuukäytön. Mutta eihän se käyttö kuitenkaan kohtuudessa pysy.
Vuodesta 2010 alkaen juomisesta tulee jokapäiväinen tapa. Juon aina sen verran, että seuraavana aamuna voin lähteä töihin ja puhallan nollat. Monesti mietin, ettei tämä nyt aivan oikein ole, mutta kun nyt kuitenkin KÄYN TÖISSÄ ja useana iltana myös HÖNTSÄÄN lentistä ja sulkapalloa, niin voinhan minä myös juoda,
jos siitä ei kerran haittaa ole. Näin on lupa myönnetty itselle jatkaa juomista.
”JOSSAIN VAIHEESSA AJATTELEN, ETTÄ SEHÄN RIITTÄÄ, JOS AAMULLA PUHALLAN ALLE 0,5.”
Jossain vaiheessa ajattelen, että sehän riittää, jos aamulla puhallan alle 0,5. Voin siis hiukan lisätä juomisen määrää. Moraali alkaa pikkuhiljaa rappeutua.
Tätä jatkuu siis oikeasti 3 vuotta putkeen ilman ainoatakaan alkoholivapaata päivää! Sitten helmikuussa 2013 kulissit kaatuvat.
Uusi elämä, vuodesta 2013 eteenpäin
Uusi elämäni alkaa siis loppuvuodesta 2013, kun pääsen Minnesota-Hoitoon. Siellä päihderiippuvaisen toipuminen perustuu todellisuusterapiaan ja vertaistukeen. Juomisen aiheuttama karmea totuus tuodaan oman tarinan ja läheisten kohtaamisen kautta tiedoksi jokaiselle hoidossa olevalle. Tällöin päihderiippuvainen ymmärtää, kuinka paljon pahaa päihteiden käyttö on aiheuttanut itselle ja omille läheisille. Tämä on tulevan raittiuden perusta.
Minulla oli lisäksi se onni, että lähimpien läheisteni lisäksi läheiskohtaamiseen osallistuivat myös esimieheni Urpo ja Sasu. Tämä mahdollisti palaamiseni suunnittelutyöhön keväällä 2014. Lisäksi hoidossa kerrotaan sairauskäsitys ja että toipuminen ei voi alkaa, ellei päihteiden käyttöä lopeta kokonaan. Jos päihteitä käyttää, niin sairaus pysyy aktiivisena. Näin käy myös, jos päihteiden käytön aloittaa uudestaan. Tämän minä olinkin jo todistanut itselleni syksyllä 2013.
Minnesota-Hoidon neljän viikon perusjakso päättyi minulta jouluna 2013. Sen jälkeen alkoi jatkohoito eli 48 kertaa noin 2 h viikossa ryhmäterapiaa vertaisterapian muodossa. Jatkohoidon aikana opetellaan sitten raittiina elämistä yhden vuoden ajan. Siihen sisältyy arkea ja juhlaa, hyviä ja huonoja tuntemuksia – siis aivan tavallista elämää.
Ehkä tärkein oppi, jonka Minnesota-Hoidossa sain, on ollut puhumisen taito. Sen ovat sittemmin saaneet kokea sekä esimieheni, kollegani että alaiseni. Toivottavasti kokemus on pääosin ollut hyvä myös heille.
Aiemmin mainitsemani hyvä olon tunteen tavoittelu on seurannut minua myös raittiin elämän puolelle. Onneksi olen oppinut pyytämään apua ongelmiini ja pystynyt sitä myös vastaanottamaan. Tunnepuolen ongelmiani on sittemmin hoidettu yksilö psykoterapiassa, ja pikkuhiljaa minäkin olen oppinut elämään elämääni sietäen myös ajoittaista alakuloa.
Pääosin elämäni tänä päivänä on hyvää ja rauhallista. Saan nauttia elämästäni raittiina, kuitenkin aivan mukavan vaimoni kanssa. Yhdessä voimme nauttia kolmen tyttäremme perheistä ja olla samalla kolmen pienokaisen ukkina ja mummina. Olen myös oppinut hellittämään turhasta stressaamisesta ja alkanut tehdä niitä asioita, jotka minua tällä hetkellä todella kiinnostavat.
Olen kiitollinen, että saan tänä päivänä tehdä kutsumustani vastaavaa työtä. Tätäkin kirjoittaessani olen Lapualla päihdeterapeuttina, ja saan olla auttamassa kohtalotovereitani raittiuden alkutaipaleella. Toki olen edelleen käytettävissä myös AX-töissä LVI-asiantuntijan roolissa. Lisäksi teen keikkaa koulutettuna kokemusasiantuntijana ja kerron omaa tarinaani, minun omaa selviytymistarinaani.
Raittius on helppoa
Raittiushan on helppoa, kun sen oikein oivaltaa. Se ei ole sinnittelemistä juomattomana, vaan ajatus kääntyy siihen, että onneksi minun ei enää tarvitse juoda ja palata takaisin siihen ikävään elämään. Raittiina on oikeasti vapaa tekemään mitä haluaa.
Tähän on kaikilla vielä päihteitä käyttävillä päihderiippuvaisilla mahdollisuus, ei ole olemassa toivottomia tapauksia. Vaikka minun päihteeni on ollut alkoholi, on sama sovellettavissa myös lääke- ja huumeriippuvuuteen.
”Raittiina on oikeasti vapaa tekemään mitä haluaa. Tähän on kaikilla vielä päihteitä käyttävillä päihderiippuvaisilla mahdollisuus, ei ole olemassa toivottomia tapauksia.”