Päihteiden haitalliset vaikutukset ulottuvat päihderiippuvaisen lähipiiriin eli yleensä vähintään koko perheeseen. Paha olo tarttuu päihderiippuvaiselta läheisille. Katkeruus, turhautuminen, suru, viha ja epätoivo ovat monelle riippuvaisen läheiselle tuttuja tunteita. Jopa pienet lapset joutuvat kantamaan kohtuutonta vastuuta itsestään ja päihteitä käyttävistä vanhemmistaan. Huolehtiminen, varuillaan olo ja turvattomuuden tunne eivät saisi kuulua kenenkään lapsuuteen. Jatkuva ja loputtomalta tuntuvat epävarmuus tulevaisuuden suhteen saattaa himmentää läheiseltä lopulta koko elämän ilon ja aiheuttaa monia ongelmia vielä käydyn päihderiippuvaisen hoitojakson jälkeenkin. Minnesota-Hoito haluaa tarjota kokonaisvaltaisen hoidon myös läheiselle, siksi tarjoamme mahdollisuutta 28 päivän perushoitoon sekä siihen kuuluvaan jatkohoitoon myös läheisille. Mikäli heräsi kysymyksiä, soita P: 0800-04500
Minnesota-Hoidon tärkein tapahtuma on koko viikonlopun Pe-Su kestävät perhepäivät, jolloin myös läheiset osallistuvat hoitoon aktiivisesti. Heti perjantai-iltana perhepäivillä läheisille annetaan tietoa päihderiippuvuudesta informaatiotilaisuudessa. Lauantaina läheiset voivat jakaa keskenään kokemuksiaan sairaudesta. Samalla he saavat tilaisuuden kertoa päihderiippuvaiselle, miltä hänen päihteiden käyttönsä on heistä tuntunut. Sunnuntaina läheiset saavat apua omaan toipumiseensa, ja mahdollisuuksia miettiä myös omaa tulevaisuuttaan. Jonka jälkeen päihderiippuvainen kertoo itse läheisilleen, miltä elämä sairauden aikana on tuntunut ja miten hän aikoo jatkaa elämäänsä saavuttaakseen täysin päihteettömän elämän. Kohtaamiset perhepäivillä ovat päihderiippuvaiselle ja läheisille helpottava ja eheyttävä kokemus.
Jätä soittopyyntö
Offert
Fyll i och skicka så återkommer vi så snart vi kan!