
Kuva: Vesivek Oy
Vesivek Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki sai apua Minnesota-hoidosta
Vesivek Oy:n toimitusjohtaja, yrittäjä Kimmo Riihimäki toipui alkoholismista Minnesota-hoidon avulla. Päätös hakeutua hoitoon oli yksi hänen parhaistaan. Tänä päivänä Riihimäki luotsaa Suomen johtavaa ränni- ja kattoremonttiyritystä – ja elää päivän kerrallaan.
Minnesota-hoitoon suosittelusta
Kimmo Riihimäen vuonna 1993 perustama yritys Hämeen Laaturemontti Oy oli 1990-luvun alussa vasta alkutekijöissään, kun juomisesta muodostui yrittäjälle jokapäiväinen tapa.
– Jossain vaiheessa vain yrittäjän vastuu omasta ja työntekijöiden hyvinvoinnista unohtui. Se yrittäjän vapaus kyllä otettiin, mutta vastuut unohtuivat. Minulle se oli herätys, kun työntekijät lähtivät pikkuhiljaa pois. Heillä ei ollut tiedossa kohteita tai mitä pitäisi tehdä, kun minulla sihahti aina vain kaljapullo auki. Kun tulin Minnesota-hoidosta, olin yrityksessäni yksin, Riihimäki kertoo.
Riihimäen isän työkaverin mies oli käynyt Minnesota-hoidossa ja hänen kohdallaan oli saatu tuloksia aikaan. Myös Riihimäki päätti kokeilla hoitomuotoa.
– Läheiset olivat ehdotelleet varovasti hoitoon menemistä ja antaneet vinkkejä paikoista, joissa hoitoa olisi saatavilla. Juova alkoholisti ei kuitenkaan omaa kuvaansa näe. Jossain vaiheessa sekä omat että läheisten henkiset ja fyysiset voimavarat alkoivat olemaan niin vähissä, että ajattelin ottaa kiinni siitä mitä minulle oli tarjottu. Minnesota-hoidossa kiehtoi se, että sinne lähdetään vain ja ainoastaan omasta tahdosta. Ilman omaa motivaatiota ja tahtoa ei tuloksia synny, summaa Riihimäki.
Vuonna 2002 Riihimäki hakeutui Minnesota-hoitoon Lapualle.
– Vaimo vei minut hoitoon, eikä ollut epäselvää jäänkö vai en. Juovalle ihmiselle vastaanotto oli kuin olisin mennyt toiseen kotiin. Minnesota-hoidossa on sellainen lämpö ja lähimmäisen rakkaus, että se kantaa vaikka läpi harmaan kiven. Totta kai on vaikeaa katsoa itseään peilistä. Vaikeatkin asiat on kuitenkin vain käytävä asioina läpi. Tieto siitä, että kyseessä on päihderiippuvuutta aiheuttava sairaus, on huojentavaa ja vapauttavaa – pystyn toipumaan, vaikka en koskaan parane. Toimintani ei johdu selkärangattomuudestani, vaan minulla on sairaus.
Työnantajien rooli on merkittävä
Riihimäen mukaan työnantajan rooli hoitoonohjauksessa on merkittävä. Seurauksia ei kannata hoitaa vaan syy pitää saada selville.
– Meidän työnantajien pitäisi ymmärtää juovaa alkoholistia. Jo lakikin sanoo, että hoitoonohjaus on ensimmäinen vaihtoehto, ei irtisanominen. Minulla on erinomaisia kokemuksia siitä, että olen työnantajana saanut mahdollisuuden tarjota työntekijöilleni mahdollisuuden Minnesota-hoitoon. Ilolla katson näitä naisia ja miehiä, jotka ovat saaneet apua ja elämä sykkii jälleen. Vaikka he eivät kaikki ole enää minun palveluksessani, haluamme olla edelleen yhteydessä. En näe, että päihderiippuvuusongelmaa ratkaistaan missään muussa kuin Minnesota-mallisessa hoidossa.
Hän peräänkuuluttaa erityisesti yritysten yhteiskuntavastuuta, mutta myös jokaisen henkilökohtaista vastuuta kanssaihmisistä.
– Se ongelma, joka on kotona alkoholin myötä, on niin suuri häpeä, ettei siitä kehdata puhua. Meidän pitäisi olla kaikki vastuullisia toinen toisistamme ja auttaa myös perheitä riippuvaisen takana. Meidän täytyisi ymmärtää, että ongelma koskettaa valtavaa joukkoa muitakin ihmisiä. Jopa rikoksiin sorrutaan peitellessä läheisen juomista. Ainakin meidän tulisi tarjota mahdollisuutta hoitoon.
Riihimäki kertoo puhuneensa avoimesti omista kokemuksistaan myös työyhteisössään. Itsevarmuus ja hyvän olon tunne ovat huokuneet ulospäin. Niin omat työntekijät kuin ventovieraatkin ovat tulleet kysymään voiko Riihimäki auttaa heidän läheisiään.
– Kaikille avun pyytäjille olen vastannut, että autan mielelläni, mutta oma tahto raitistumiseen pitää olla. Muuten hoidosta ei ole mitään hyötyä, summaa Riihimäki.
Minnesota-hoidon jälkeen otetaan askel kerrallaan
Riihimäki muistelee lämpimästi Minnesota-hoidossa Lapualla viettämäänsä neljän viikon intensiivijaksoa.
– Minnesota-hoidossa eletään tiiviisti talon sääntöjen mukaan. Elämässä on tietty rytmi, joka juovalta ihmiseltä puuttuu täysin. Monella alkoholistilla on ollut myös aiemmin ravinnosta puutetta. Tämäkin puoli hoidetaan Minnesota-hoidossa mallikkaasti. Tärkeintä on kuitenkin tunne, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sinuun luotetaan. Hoidossa kerrotaan, että ovet ovat avoinna ja autoissa on avaimet – voit halutessasi lähteä milloin vain. Juuri sinä olet nyt tienhaarassa, kukaan muu ei tee valintaa raitistumisesta sinun puolestasi.
Minnesota-Hoidossa koko henkilökunta on toipuneita riippuvaisia tai heillä on läheisen kokemus riippuvaisen kanssa elämisestä. Kimmo Riihimäen mielestä elävät esimerkit ja heidän kokemuksensa ovat olennainen osa hoitoa. Myös muun ryhmän tuki on niin vahva, että hoidosta jää ikuisia sydänystäviä. Jo intensiivijakson aikana kerrotaan, että Lapualla voi tulla aina käymään, soittaa voi koska vain, ja myös ryhmiin voi tulla myöhemmin mukaan, jos siltä tuntuu ja kysyy paikallaolijoilta luvan.
Intensiivijakson jälkeen hoito jatkuu omalla paikkakunnalla. Jatkohoidosta Riihimäki ei ole ollut kertaakaan pois. Ryhmän tuki on hänen mukaansa oleellinen turva, kun arkielämää aletaan rakentamaan uudelleen.
– Astuin raittiina miehenä ulos Minnesota-hoidosta 17 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen elänyt jokaisen päivän kerrallaan. Hoidon käytyäni voin kantaa vain yhden päivän murheet. Raitistuneelle päihderiippuvaiselle riittää tämä päivä. Päätös lähteä hoitoon oli yksi viisaimmista teoistani. Kaikki negatiiviset asiat, jotka tapahtuivat, ovat tänä päivänä voimavara. Kaikista asioista – myös niistä kaikkein karuimmista – pystytään puhumaan nykyään avoimesti ja positiivisessa hengessä, Riihimäki kiteyttää.