ALKOHOLISMIA SAIRAUTENA EI TULLA KOSKAAN TÄYSIN YMMÄRTÄMÄÄN MIKÄLI ASIAA TARKASTELLAAN VAIN YHDESTÄ NÄKÖKULMASTA.

EI OLE TEHOKASTA TUTKIA VAIN SEURAAVIA ASIOITA:

TUTKIA KORKEINTA VAARATONTA ALKOHOLIMÄÄRÄÄ JA PROMILLERAJAA

- 1mg alkoholia/päihdettä riittää laukaisemaan uuden juomakierteen, alkoholistin keho vaatii juomaan lisää.

- Alkoholisti ei pysty tuntemaan humalatilansa voimakkuutta vaan alkuun päästyään juo juo juo ja …  

- Promillemäärä ei kerro alkoholistin humalatilaa. Hän voi olla lähes "selvä" jopa silloin kun hänen verenalkoholipitoisuutensa on yli 4 promillea! (pitkään jatkuneen juomisen seurauksena!)

HOITAA ALKOHOLISMIA VAIN KÄYTTÄYTYMISTIETEIDEN JA PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA

- Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen sairaus joka muuttaa alkoholistin käytöksen muistuttamaan mieleltään sairaan käytöstä ja mielentiloja myös humalatilan ulkopuolella

LÄHESTYÄ ALKOHOLISMIA SOSIAALISENA ONGELMANA

- Alkoholismi aiheuttaa sosiaalisia ongelmia, ei ole seurausta ongelmista.  

JAKAA TIETOA VAIN ALKOHOLISMIN LÄÄKETIETEELLISISTÄ RISKEISTÄ JA HAITOISTA

- Alkoholisti ei useimmiten näe omaa juomistaan eikä siten myöskään oman juomisensa aiheuttamia terveysriskejä

PANOSTAA LÄÄKEHOITOON, RIIPPUMATTA ONKO KYSEESSÄ RAUHOITTAVAT LÄÄKKEET TAI ”JUOMISTA ESTÄVÄT” LÄÄKKEET (ANTABUS, REVIA)

- Estolääkkeet eivät toimi alkoholistilla ja rauhoittavat - ja unilääkkeet ovat päihderiippuvaiselle alkoholin ja humalatilan jatke

KESKITTYÄ ALKOHOLINKULUTUKSEN MÄÄRÄÄN JA SIETOKYKYYN

- Viinan määrällä ja humalan vahvuudella ei ole yhteyttä sinänsä sairauteen. Oleellista on,  mitä tapahtuu, kun alkoholisti juo ja miten se ohjaa ajatuksia kun ei juo.

 

Alkoholismi on monitahoinen sairaus. Alkoholi ja muut riippuvuutta aiheuttavat aineet vaikuttavat ihmisen kaikkiin toimintoihin. Yksikään inhimillisyyden alue ei jää koskemattomaksi, vaan aineiden haittavaikutukset kohtaavat alkoholistia fyysisellä, psyykkisellä, tunne-elämän, hengellisellä ja sosiaalisella tasolla. Hänen arvomaailmansa ja taloutensa järkkyy, eli lyhyesti sanottuna: Juova alkoholisti ei toimi ihmisen tavoin. Alkoholismisairautta hoidettaessa onkin perustana oltava kokonaisvaltainen ihmiskäsitys.

Alkoholismi on "ei kenenkään syytä" sairaus. Yksikään ihminen ei ryhdy juomaan alkoholia päämääränään tulla alkoholistiksi. Alkoholi on sosiaalisesti ja kulturellisesti hyväksytty aine, josta on ihmiselle myös hyötyä, muutenhan kukaan ei sitä käyttäisi ja vieläpä maksaisi siitä. Mutta tietyille ihmisille, noin kymmenelle prosentille käyttäjistä - muuttuu hyöty karvaiksi tappioiksi. Myös nämä ihmiset aloittivat alkoholin käytön siinä uskossa, että heillä on samat edellytykset kuin kaikilla muillakin, mutta heidät kohtasi sairaustila, jota ei voi havaita ennenkuin se on muuttunut vaikea-asteiseksi. Sen vuoksi ei ole heidän vikansa, että heistä tuli alkoholisteja. Se ei ole myöskään kenenkään muun vika. Eihän kukaan ole pakottanut alkoholistia juomaan viinaa. Alkoholisti ei ole vastuussa sairastumisestaan, mutta hän on ehdottomasti vastuussa tervehtymisestään!

Kieltäminen on raskas osa sairaudesta. Kieltäminen on puolustuskeino, jonka alkoholisti on rakentanut suojaamaan ryyppäämistään, joka on muodostunut hänelle tärkeämmäksi kuin mikään muu. Kieltäminen tapahtuu sekä tietoisella, että tiedostamattomalla tasolla, niin älyllisesti kuin tunnepohjaisestikin. Alkoholisti ei kykene tunnistamaan omia oireitaan eikä hän ymmärrä että tapahtumat, jotka näennäisesti eivät mitenkään liity alkoholiin, voidaan yhdistää hänen juomiseensa. Tämä on hänelle käsittämätöntä, koska oma puolustusmekanismi estää häntä näkemästä tosiasioita. Tämä saa hänet valehtelemaan, sekä itselleen, että muille. Tämä saa hänet menettämään yhteyden aitoihin tunteisiin ja tukeutumaan alkoholin synnyttämiin "kemiallisiin" tunteisiin. Alkoholisti ei halua ymmärtää, että hänen kypsymättömyytensä johtuu alkoholista tai että monet hänen ruumiillisista sairauksistaan ovat alkoholin aiheuttamia ja että hän myös vahingoittaa toisia aivan mahdottomasti. Kieltäminen on mielisairaudenasteista - alkoholisti voi kieltää tilansa aina kuolemaan asti.

HOITOA ALKOHOLISMIIN VAI KUNTOUTUSTA JUOMISEN SEURAUKSIIN

 

Minnesota-hoito on toiminut Lapualla viisitoista vuotta ja tänä aikana meidän hoidon on läpikäynyt lähes 1500 alkoholistia ja yli 12 000 alkoholistien perheenjäsentä ja läheistä. Minnesota-hoito lähtee siitä tosiasiasta, että alkoholismi on aina koko perheen sairaus.

 

Tässä artikkelissa käsittelemme alkoholismia ja päihderiippuvuutta siten, kuinka se ymmärretään kautta maailman, siellä missä 12-askeleen hoito-ohjelmaa toteutetaan. Työotteemme eroaa ratkaisevasti Suomessa vallalla olevasta toimintamallista niin kohderyhmän kuin hoidon tavoitteen osalta. Hoitometodien vertailu eri maiden välillä kertoo eron Suomen ja esim. naapurimaan Ruotsin välillä. Ruotsissa Minnesota-hoidon mukaista työotetta noudattavat hoitoyksiköt tarjoavat yli 3 000 potilaspaikkaa. Ajattelun katsotaan vaikuttaneen jopa 90 %:n USA:ssa nykyisin tehtävästä päihdetyöstä (Päihdelääketiede, Jyväskylä 1998, 210). Suomessa Minnesota-hoitoa toteutetaan Lapualla, tarjolla on 24 potilaspaikkaa. Hazelden foundation on tehnyt potilaistaan hoitotulosseurantaa useiden vuosikymmenien ajan. He raportoivat vakaasti yli 50 %:n hoitotuloksia pysyvällä päihteettömyydellä mitattuna (Päihdelääketiede, Jyväskylä 1998, 215) Minnesota-hoidon potilaiden keskuudessa vastaava luku on yli 90 %.            Tekstissä käsittelemme alkoholismia ja käyttämämme sanat alkoholisti, päihderiippuvainen ja potilas tarkoittavat henkilöä, joka on sairastunut kemialliseen riippuvuuteen diagnoosilla (ICD F10.xx)

 

Amerikkalainen tilastotieteilijä tri Jellinek on laatinut toipuneiden alkoholistien haastattelujen perusteella kehityskaaren, joka poikkeuksetta osoittaa sairauden kulun ja kehityksen. Sairaus etenee samalla tavalla riippumatta potilaan psykososiaalisesta asemasta. Otos on laadittu 3 000 raitistuneen alkoholistin haastattelun perusteella.

 

HOITOON TULLESSAAN TILANNE kaikilla potilailla on käytännössä sama, hoitoon tullaan pääsääntöisesti suoraan työelämästä ja potilaan elämän ulkoiset puitteet ovat useimmiten vielä kunnossa. “Hallittu” juominen on jatkunut jo vuosia ja vaikeudet ovat kehittyneet pikku hiljaa, ajan myötä., mutta vielä on perhe ja koti, työelämä aktiivisessa vaiheessa, talous järjestyksessä, yhteiskunnallinen asema hyvä. Tästä näkökulmasta katsottuna tilanne ei näytä perinteisessä mielessä alkoholismilta.

Potilaan tilanne on vaikea, ahdistus, syyllisyyden tunne, häpeä, unettomuus, pelkotilat ja kelvottomuuden tunne ovat vallitsevia tunnetiloja. Ironista kyllä, ulkopuolisilta on varsin helppo saada hyväksyntä/ymmärrys juomiselle kertomalla edellä mainitusta elämäntilanteesta.  

 

Alkoholistin mielestä juominen ei ole keskeinen ongelma, koska juomisen määrät tai juomakerrat ovat hänen omasta mielestään “normaaleja”; “juovathan ne muutkin ja muut ne vasta juovatkin”.  Alkoholisti näkee erittäin hyvin muiden juomisen. Painostavat tunnetilat ja työn raskaus on jotenkin nollattava. Alkoholia käytetään jo säännöllisesti “lääkkeenä”.  Potilas kieltää oman tilansa. Läheiset näkevät ensimmäisinä alkoholin käytön ongelmana ja useimmiten he ovat aktiivisia hoitomahdollisuuksien etsimisessä.

 

Apua hakiessaan potilas kyllä myöntää kontrollin menetyksen päihteisiin, mutta näkee tähän syynä perhe/parisuhdeongelmat, unettomuuden tai työuupumuksen.  Pettymykset ja yksinäisyys edesauttavat pulloon tarttumista. Alkoholisti haluaa ymmärtää nämä juomisen syiksi ja saa myös lähipiirin hyväksynnän rajuunkin päihteiden käyttöön.

 

Kontrollinmenetys juomisen aikaan ja määrään nähden aiheuttaa ikäviä tilanteita ennen kaikkea läheisille, mutta myös alkoholistille itselleen.  Hän juo myös silloin, kun se on mahdollisimman sopimatonta tilanteeseen nähden. Siitä alkaa selittelyjen kierre. Alkoholismi on keskustelun aiheena mahdottoman arka ja siksi aiheuttaa aggressiivista käytöstä. Häpeä omasta juomisesta pakottaa kätkemään viinaa. Tulee tarve ottaa krapularyypyt, mikä hyvin nopeasti johtaa useamman päivän juomiseen. Perhe ja läheiset tietävät tilanteen ja vaativat avun hakemista.

 

Alkoholismia sairastavan mielestä vika ei ole alkoholismissa, joten apua haetaan mielenterveyden ongelmiin, vaikeuksiin parisuhteessa, apua pahaa oloaan oirehtiville lapsille, tai alkoholistilla ajoittain esiintyviin fyysisiin seurauksiin, kuten esim. verenpaineen vaihtelut, sydämen rytmihäiriöt tai työuupumus, univaikeudet. Mahdollisuus oireenmukaiseen hoitoon on olemassa, mutta apua tilanteeseen ei saada pelkästään oireita tarkastelemalla, puuttumatta niiden perussyyhyn, PÄIHDERIIPPUVUUTEEN.  Alkoholismin kieltäminen jatkuu.  Sairaus on edennyt keskivaiheeseen vuosia kestäneen kehityksen seurauksena.

 

Alkoholismin hoitotyössä käytämme paljon ruotsalaisen lääkärin, Lars Söderlingin kirjallisuutta. Hän on aikoinaan käynyt Minnesota-mallin mukaisen hoidon Yhdysvalloissa ja työskennellyt sen jälkeen suuren osan ajastaan kouluttajana ja konsulttina aiheenaan sairaudet, joihin liittyy kemiallinen riippuvuus, esim. alkoholismi.  Kirjassaan Alkoholismin aakkoset Söderling kuvaa hyvin selkeästi, mitä sairauden myötä tapahtuu alkoholistille, hänen perheelleen ja läheisilleen.

 

Sairauden loppuvaiheessa ahdistus häpeä ja syyllisyys kasvavat niin suureksi, että alkoholisti ja läheiset alkavat hakea ratkaisua tilanteeseen “kotikonstein”, pyritään muuttamaan ympäristöä, ystäväpiiriä, jos mahdollista, työtehtäviä, jopa asuinpaikkaa.  Sairaus halutaan karistaa kannoilta eli ns. maantieteellinen pako. Useimmiten vasta tässä vaiheessa alkavat vaikeudet myös työelämässä. Työyhteisön sietokyky loppuu, tulee rokulipäiviä, krapulassa tai humalassa työpaikalla oloa. Alkoholistia on mahdoton enää suojella. Hän on menettämässä kaikkein tärkeimmän, työn, jolla hän on voinut osoittaa olevansa “normaali” alkoholin käyttäjä. 

 

Henkinen helvetti perheen sisällä on jatkunut vuosia, kulissien suojassa. Kaikki se, mitä alkoholisti on suojannut viimeiseen saakka, alkaa sortua. Moraali luhistuu.  Mikä ennen oli mahdotonta, tuomittavaa, muuttuu hyväksytyksi. Juominen jatkuu seurauksista välittämättä ja on itsetuhoista. Fyysinen kunto rappeutuu nopeasti, sairauden merkit ovat ulkoisesti havaittavissa.

 

Tämä on vaihe, johon yleensä havahdutaan. Jotain tarttis tehdä. Alkoholisti on siirtymässä 2-tyypin alkoholismiin, jossa hoitotulosten saavuttaminen on vaikeaa. Yleisesti apua tarjotaan yrityksillä lievittää sairauden seurauksia, määrätään psyyken lääkkeitä pahaan oloon, järjestetään tukea asumiseen ja taloudellisiin vaikeuksiin, apua arjen rutiineista selviytymiseen ja yrityksiä palauttaa normaalit sosiaaliset suhteet.

 

                                         

 

Kuvassa näytämme alkoholistin koko elämänpiirin. Peilistä katseleva hieno herrasmies tai seurapiirirouva on se haavekuva, joka alkoholisti toivoo ja uskoo olevansa.  Se on kuva, jonka hän haluaa näyttää myös muille. Alkoholismin hoito perustuu meillä todellisuusterapiaan, eli potilaalle tuodaan eteen todellisuus sellaisenaan kuin se on eli peiliin katsova kaveri.

 

Yksinkertaistettu kaaviokuva kertoo siitä, millainen hän on ympäristölleen ja mitä tunne-elämässä tapahtuu. Ulkoinen kehä kuvaa kaikkea sitä, miten ympäristö ja läheiset kokevat alkoholistin käytöksen. Päihteestä on muodostunut elämän keskeinen asia, se täyttää tarpeen. Mahdollisuus juomiseen on tavoitteena huolimatta siitä, että jokaisella kerralla seuraukset ovat kielteisiä. Alkoholisti ei tietoisesti tavoittele humalatilaa, vaan hyvää oloa, jonka alkoholi/päihde on joskus antanut. Ulkokehällä ylimpänä on sana vastuuntunnoton. Päihderiippuvaisen käytös muuttuu pakonomaiseksi, hän on valmis tekemään mitä tahansa voidakseen jatkaa juomistaan. Sairauden mukanaan tuomat negatiiviset tapahtumat täytyy pystyä osoittamaan aina muiden syyksi, siten hän pyrkii vapautumaan vastuusta. Sairauden seurauksena käytös alkaa olla todella mieletöntä, mielisairautta muistuttava tila.

Useimmat ihmiset, jotka ovat tekemisissä alkoholistin/päihderiippuvaisen kanssa, lähtevät ajatuksesta, että jos riippuvainen vain on juomatta, ilman päihdettä, palaa normaali olotila automaattisesti. Näin uskovat myös useimmat alkoholistit itse.  “Päiväkin juomatta on voitto”.  Asia ei ole näin. Jos alkoholisti joutuu olemaan ilman päihdettä vastentahtoisesti, vaikkapa vain osoittaakseen muille tai itselleen, että tilanne on hallinnassa, tila on epämukava. Tilaa kutsutaan kuivahumalaksi (Dry Drunk syndrom), alkoholistille ja läheisille olennainen kiputila.  Tarve päihteeseen on olemassa ja ellei sitä voi tyydyttää kohdistuu paha olo muihin ihmisiin. Päihderiippuvaisesta tulee kriittinen ja vaativa muita ihmisiä kohtaan.   Vaikka juominen on jäänyt, tunnetilat eivät ole muuttuneet.  Läheiset tunnistavat tämän tilan poikkeuksetta. Alkoholisti kieltää riippuvuutensa, sairauden negatiiviset seuraukset, voimattomuutensa oman elämän hallintaan. Hän eristäytyy omaan maailmaansa ja valehtelee suojellakseen itseään, kunnes raja valheen ja totuuden suhteen häviää.

 

Kaaviokuvan keskellä on suorakaiteen sisällä tiivistettynä se tunnetila, josta on muodostunut alkoholistin koko tunnemaailma.  Ahdistus ja syyllisyyden tunne, häpeä, elämän kaoottisuuden aiheuttama viha, joka projisoidaan läheisiin ja rakkaisiin ihmisiin. Voimakkaat pelkotilat, fyysinen ja henkinen tuska, kelvottomuus ja itsesääli, menettämisen pelko ja sitä kautta mustasukkaisuus, unettomuus ja harhat ovat mukana koko ajan. Koko elämä muuttuu harhaiseksi. Tilanne on masentava ja toivoton. Tähän.  mielen sairautta muistuttavaan tilaan on saatava apua.

 

Kirjassaan Alkoholismin Aakkoset Lars Söderling kuvaa alkoholistin masennusta seuraavasti: “Masennus on tavallinen tila alkoholisteilla koko sairauden kulun ajan.  Hoitamattoman alkoholismin myöhemmissä vaiheissa melkein kaikki potilaat kokevat masennusta ja silloin itsemurha on tavallisin kuolinsyy. Oire on seurausta alkoholin vaikutuksesta keskushermostoon, kun kyvyttömyys kokea tunteita toistuu jatkuvasti.

Tämän “kemiallisen depression” oirekuva muistuttaa psyykkistä sairautta. Alkoholin aiheuttama depressio on kuitenkin harvoin hoidettavissa antidepressiivisillä lääkkeillä. Tavallista on, että se häviää itsestään ilman erityistä hoitoa muutamassa viikossa kun potilas raitistuu”.

 

Yleisesti alkoholismi ja sen hoito halutaan kytkeä mielenterveystyöhön ja mielisairauksiin.  Kirjassa

Vem bryr sig ruotsalainen Walter Lenz kirjoittaa: ”Den psykiska problemer hos alkoholister jne.” eli ”Psyykkisiä ongelmia ei alkoholisteilla ole enempää kuin muulla väestöllä, 3 %”.  Suomalaisista katsotaan psyykkisiä sairauksia sairastavan 3 – 4 %.  Minnesota-hoidon käyneiden alkoholistien joukossa todella psyykkisesti sairaiden määrä on häviävän pieni, jää toipuneiden potilaiden osalta alle 1 %.  Ristiriitaa aiheuttaa mm. suomalainen tutkimus (R: Alaja et al, 1999) jossa todettiin, että puhtailla alkoholisteilla oli 70 % muu psykiatrinen diagnoosi ja sekapäihdekäyttäjillä yli 90%  muu psykiatrinen diagnoosi. Tutkitaanko tässä vain rappioalkoholisiten tilaa, jossa sairaus on jo aiheuttanut pysyviä muutoksia potilaan psyykessä

 

Alkoholismi-sairaudesta toipumisen tekee haasteelliseksi alkoholistin vahva oman tilansa kieltäminen. Juuri tästä johtuen henkilökunnallamme on oltava omakohtainen toipumiskokemus, joko alkoholistina tai läheisenä. Terapeutin omakohtainen sairaus ja siitä toipuminen mahdollistaa toimimisen vertaistukena ja peilinä potilaalle. Näin kykenemme antamaan potilaalle hoidollisen avun sellaisena, kun hän sen tarvitsee, ei niin kuten hän sitä sillä hetkellä osaa haluta.

 

Alkoholismi tai muu päihderiippuvuus ei perustu käytettyjen päihteiden määrään, vaan osa

ihmisistä sairastuu kehon kemian seurauksena riippuvuuteen. Tarvitaan geneettinen perimä + päihde.

Oleellista ei ole paljonko potilas juo tai on juonut.  Ei myöskään se kuinka usein. Tärkeää on saada potilas ymmärtämään, mitä tapahtuu, kun hän ottaa ryypyn; tuleeko väistämättä tarve ottaa toinen ja kolmas ryyppy jne.  Toisaalta kuinka paljon päihde, sen käyttö tai käyttämättömyys, askarruttaa mieltä ja kuinka kaikki tämä muuttaa hänen käyttäytymistään.

 

HOITOPROSESSI alkaa välittömästi potilaan saavuttua hoitoyksikköön.  Hoidon tavoitteena jokaisen potilaan kohdalla on ehdoton raittius.  Minnesota-hoito ei tunnista osatavoitteita, esim. ”kohtuukäyttöä”, mikä sairauden luonteen tunnistaville on maailmanlaajuisesti jo itsestään selvyys. Työote Minnesota-hoidossa on välittävä ja ihmisyyttä kunnioittava.  Koska kaiken taustalla on krooninen sairaus, ei ole mitään tarvetta moralisointiin, arvosteluun tai syyllistämiseen. Hoitoon tulo tapahtuu non-stop-periaatteella, siten tulokas voi nähdä pitempään hoidossa olleista potilaissa oman toipumisen mahdollisuuden.

 

Alkoholismi sairauden ja oman tilan kieltäminen näkyy tulokkaalla valheellisuutena ja harhaisuutena. On kohtuutonta odottaa vielä tässä vaiheessa rehellisyyttä tai realismia tilansa tunnistamiseen. Siksi ensimmäinen viikko varataan sopeutumiselle hoitoyhteisöön ja irrottautumiselle arjen rutiineista.

Tänä aikana potilas saa kattavan tietopaketin alkoholismista primäärisenä, geneettisenä sairautena, jolle on luonteen omaista kontrollikyvyn menetys päihteisiin ja myös elämään. 

 

Perushoito on todellisuusterapiaa, jossa alkoholistia autetaan ymmärtämään päihderiippuvuutta sairastavan ja ns. tavallisen, terveen elämän eroavaisuuksia. Hoidon tavoite on saada potilas kohtaamaan, käsittelemään ja hyväksymään sairautensa ja sen seuraukset. Hoito tapahtuu ryhmäterapiana ja ohjattua terapiaa on kahdeksan tuntia päivässä. Sairauden koko kuva muodostuu potilaan kertomasta elämänkerrasta sen jälkeen yhdessä läpikäydyissä juomisen negatiivisista seurauksista: vaikutukset perhe-elämään ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, tunne-elämään, talouteen, eettisiin arvoihin, työhön ja uraan sekä fyysisiin oireisiin.

 

Hoidon tärkein tapahtuma on läheishoidon konfrontoiva osio, jossa alkoholisti kuulee ja näkee läheisten kertomana, miten he ovat kokeneet hänen käytöksensä päihdekeskeisen elämän aikana.

Läheishoito toteutuu käytännössä vuoden jokaisena viikonvaihteena ja siitä alkaa myös läheisten toipuminen.

 

Minnesota-hoidon kokonaisuus voidaan tiivistää perushoitoon, 28 vrk, jossa potilaat raitistuvat,

läheishoidossa alkaa läheisten toipuminen ja jatkohoidossa, 11 kk/ 48 kertaa, opitaan yhdessä uusi raitis elämä.  Perushoito ja läheishoito Tapahtuvat Lapualla. Jatkohoitopaikkakunnat ovat Sodankylä, Oulu, Kuopio, Kokkola, Jyväskylä, Vaasa, Pori, Tampere, Turku, Helsinki ja Lapua.

Hoidon aikana alkoholisti hyväksyy tosiasian, että hän itse on vastuussa raittiudestaan ja omasta hyvinvoinnistaan. Raittiina eläen hän antaa perheelleen tuen ja mahdollisuuden toipumiseen.

 

Suomenkielistä kirjallisuutta alkoholismisairaudesta on olemassa varsin vähän.  Voimme lämpimästi suositella luettavaksi myös seuraavia teoksia: Gunnar Hansson - Lars Söderling: Räkna med människan, Walter Lenz: Vem bryr sig, Fader Joseph C.Martin: Nyktra betraktelser, Lars Söderling: Smärtans ansikten, Lars Söderling: Styrketårar.